Vastuullinen strategia on avain kestävään kasvuun  

Ilmastonmuutos, luonnonvarojen hupeneminen, luontokato ja sosiaalinen eriarvoistuminen ovat muokanneet organisaatioiden toimintaympäristöä ja muuttaneet kasvun edellytyksiä jo pitkään – ja vauhti kiihtyy. Näiden näkökulmien sisällyttäminen organisaatioiden strategiseen suunnitteluun ja ennakointiin on keskeistä muutoskestävän ja kannattavamman liiketoiminnan rakentamisessa.  

Monet yritykset ovat jo menestyksekkäästi sisällyttäneet kestävyyden näkökulmia liiketoimintastrategioihinsa ja ydinliiketoimintaan. Hyviä esimerkkejä löytyy paljon Suomesta ja maailmalta, usealta eri toimialalta, perinteikkäistä yhtiöistä startupeihin. Yhtenä esimerkkinä kestävästä muutoksesta ja liiketoiminnan uudistamisesta voisi nostaa esille SSAB:n, jonka HYBRIT-hanke tähtää hiilivapaan teräksen tuottamiseen. Toinen mielenkiintoinen esimerkki on Spinnova, jonka teknologinen innovaatio kiihdyttää tekstiiliteollisuuden kestävää muutosta kuitupohjaisten ja kiertotalouden periaatteiden mukaisesti tuotettujen materiaalien kautta.

Isossa kuvassa käsillä on selkeä trendi. Perinteisen riski- ja kustannusnäkökulman lisäksi kestävyys nähdään yhä enenevissä määrin liiketoimintamahdollisuutena ja yrityksen arvoa kasvattavana.

Motivaatio ja painotukset strategisen vastuullisuuden näkökulmien sisällyttämiselle vaihtelevat mm. organisaatiosta, ydinliiketoiminnan luonteesta ja maantieteellisestä fokuksesta riippuen. Joillekin valinta osuu esimerkiksi ilmastoon, luonnon monimuotoisuuteen tai kiertotalouteen, toisille jopa useampaan näkökulmaan. Joka tapauksessa, strateginen vastuullisuustyön suunnittelu ja toteuttaminen on jatkuva prosessi, sillä toimintaympäristö muuttuu nopeasti oikeudenmukaisen ja vihreän siirtymän ehdoilla rahoituksen, regulaation, kuluttajakysynnän, asiakkaiden ja työntekijöiden vaatimusten kautta.  

Liiketoimintalähtöisesti suunnitellut ja valitut sisällöt, laaja sitoutuminen, toteutus ja seuranta ovat onnistumisen edellytyksiä kestävässä muutoksessa ja kasvuedellytysten varmistamisessa. Toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten ennakointi ja niiden liiketoimintavaikutusten arviointi lyhyellä ja pitkällä aikavälillä on strategisen vastuullisuustyön keskiössä. Strategisessa suunnittelussa voidaan ajatella, että nykyisyys on seurausta oletetusta tulevaisuudesta. Toisin sanoen nykyhetken valintoja tehdään tulevaisuuden oletettujen kehityskulkujen perusteella ja fakta on, että kestävä kehitys on yksi näistä yhä kriittisimmistä kehityskuluista globaalisti. 

Kauniit sanat strategiassa tai värikkäät logot nettisivuilla eivät sellaisenaan tee vielä autuaaksi tai takaa menestystä. Keskeinen kysymys on, miten strategiatyöhön upotettu näkemys, tahto ja yhteisymmärrys organisaation tulevaisuudesta saadaan vietyä käytännön toimenpiteiksi organisaatiorakenteisiin, johtamiskäytäntöihin, liiketoimintamalleihin, tarjoamaan ja niin edelleen. Kestävä ja tuloksellinen muutos vaatii rohkeutta, pitkäjänteistä sitoutumista, investointeja, yhteistyötä ja viestintää. Täten viivan alle jää muutakin kuin hyvä mieli.  

Konsulttitoimistoilla on oma tehtävänsä maailmanlaajuisessa kestävässä muutoksessa, kun yritysten ja yhteiskunnan tarve tunnistaa keskeiset toimenpiteet muutoksen toteuttamiseksi kasvaa nopeasti. Ramboll-konsernin helmikuussa julkaistu nelivuotinen strategia nostaa kestävyyden, ja sitä kautta merkityksellisyyden, liiketoiminnan ytimeen. Strategian kautta tekemisemme fokuksessa ovat hiilineutraalisuus, kaupunkien elinvoimaisuus ja sopeutuminen, resurssitehokkuus ja kiertotalous sekä luonnon monimuotoisuuden tukeminen. 

Seuraavana edessä on strategian määrätietoinen toteutus, ja aika näyttää, miten kestävän muutoksen tarina etenee. Loppujen lopuksi strategiset valinnat voi katsoa onnistuneiksi, kun ne vastaavat asiakkaiden tarpeisiin sekä tuottavat taloudellisia hyötyjä ja organisaation kasvua. Taloudellinen vakaus ja kasvu takaavat jatkossakin mahdollisuuden saavuttaa laajempaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. 

Artikkeli on julkaistu 22.2.2022 Globalcompact.fi blogisarjassa.

Tutustu myös sivustoomme: Vastuullinen yritys - tulevaisuuden menestyjä. Päivitämme sivulle vastuullisuuskulmaisia liiketoiminnan kasvuun ja kannattavuuteen liittyviä artikkeleja, esimerkkejä asiakkaillemme toteutetuista ratkaisuista sekä tietoa tapahtumista. Lue lisää täältä.